Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


to 10.9.2009 Hiljalleen

Syyskauden ensimmäinen Rahvaanmusiikin ilta pyörähtää käyntiin klo 20 Béla Gazdagin unkarilaisella tanssituvalla Telakan toisessa kerroksessa. Sen jälkeen ilta jatkuu alakerrassa, jossa esiintyvät valovoimainen suomalais-ugrilaisen musiikkimaailman tulkitsija KAROLIINA KANTELINEN sekä romanilaulujen palkittu sanansaattaja HILJA GRÖNFORS TRIO. Liput 7 euroa. Tervetuloa!


HILJA GRÖNFORS TRIO

Mestarikansanlaulaja Hilja Grönforsille romanien perinteinen elämäntyyli on enemmän kuin tuttua. 1950-luvulla Hilja vietti perheensä kanssa perinteistä romanien elämää - asuntoja ei ollut, joten elämä oli tien päällä ja yöksi pysähdyttiin leireille esimerkiksi jokivarsiin. Hilja on laulanut lapsesta asti. Rakkaus ja suuri kiinnostus romanien perinteeseen ja erityisesti musiikkiin johti siihen, että Hilja alkoi järjestelmällisen laulujenkeruun.

Hilja Grönfors

Tuhansien ajokilometrien jälkeen Hiljalle on kertynyt jo toistasataa Suomen romanien laulua. Ensimmäisellä omalla levyllään 'Phurane mirits' hän yhdessä Latšo Dzinta yhtyeen kanssa esittää tästä lauluaarteistosta 14 kappaletta. Laulujen keskeisiä aiheita ovat, kuinkas muuten; sydämen riemut ja murheet, sekä hevosilla kulkeminen. 'Phurane mirits' voitti ÄKT:n Etno Emma 2008 -tunnustuksen vuoden parhaana kansanmusiikkilevynä.

Hilja Grönfors Trio aloittaa Suomen Kansanmusiikkiliiton syksyn valtakunnalliset kansanmusiikkikiertueet. Hilja Grönforsin triokokoonpanossa soittavat Latšo Dzinta -yhtyeestä kitaristi Valtteri Bruun ja haitaristi Kiureli Sammallahti.

Hilja Grönfors, laulu
Valtteri Bruun, kitara
Kiureli Sammallahti, haitari
KAROLIINA KANTELINEN

Karoliina Kantelinen on eri maiden kansanomaisiin laulutyyleihin erikoistunut laulaja ja etnomusikologi. Karoliina tunnetaan ilmaisuvoimaisena esiintyjänä, jonka suusta syntyvät niin karjalainen kelkettely, itämaiset kiemurat, herkät heläytykset kuin bluegrass ilottelu. Karoliina säveltää mm. suomalais-ugrilaisiin kansanmusiikkiperinteisiin pohjautuvaa musiikkia itselleen ja eri kokoonpanoille.

Karoliina Kantelinen

Vuonna 2004 Kantelinen valmistui maisteriksi musiikkitieteestä Helsingin yliopistossa, jossa hän on suorittanut tieteellisiä jatko-opintojaan vuodesta 2005. Keväällä 2009 Kantelinen aloitti Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla taiteellisen tohtorintutkinnon jatko-opinnot. Tällä hetkellä Karoliina Kantelinen esiintyy soolona, useissa yhtyeissä kuten Ketsurat, Duo Kantelinen & Heinonen, Set´Akat ja The Swingin´ Shoemakers sekä Nukketeatteri Sampossa. Karoliinan laulua voi kuulla myös useissa elokuvissa mm. Suden vuosi, Mongol, Arn - Temppeliritari ja Arn - Pohjoinen valtakunta.

Konsertoinnin lisäksi Kantelinen vetää kansanmusiikin luentosarjoja Helsingin yliopistossa sekä laulu-, itkuvirsi- ja vienankarjalaisen joiun työpajoja niin Suomessa kuin ulkomailla.

Karoliina Kantelinen, laulu, 10-kielinen kantele, pitkähuilut