Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


to 17.3.2011 Kosto, Aalto ja jamit

Maaliskuussa Rahvaanmusiikin kerhossa esiintyy tamperelainen etno-orkesteri AALTO sekä Kansanmusiikkiliiton kiertuebändinä tunnelmallinen duo KOSTO. Illan päätteeksi soitetaan ja tanssitaan jamimeiningillä, joten toivotamme erityisesti tervetulleeksi kaikki soittajat! Ilta alkaa TIMO SAAREN tanssituvalla n. klo 20. Liput 7/5 euroa. Tervetuloa Rahvistelemaan kanssamme Kulttuuritalo Telakalle!


KOSTO

Omaa skandinaavista musiikkia esittävä tunnelmallinen duo. 1996 perustetussa Järki –yhtyeessä tutustuneet ja kirjallisuudesta innostuneet rumpali ja basisti vaihtoivat jo varhain punk-ahtavan tyylinsä herkkään, kansanmusiikista pohjansa ammentavaan ilmaisuun. Kosto juhlistaa taiteilijoiden 15 –vuotisjuhlaa kysymällä: "Mitä hyvää kostosta voi seurata?" Taisto Alihanki on vanhan suomalaisen teollisuussuvun vesa. Asemansa suomalaisessa paperiteollisuudessa hän vaihtoi ilmaisun vapauteen ja pienen ihmisen näkökulmaan. Hän elää Kainuussa, josta käsin julkaisee kirjallista tuotantoa. Esikoisromaani Suomen Siinai julkaistiin vuonna 2007. Talvikki Sorsa viljelee tilallaan Pohjois-Karjalassa energiapajua, ja on tällä hetkellä Suomen tunnetuimpia ting -runouden kääntäjiä. Hän toimii myös kirjallisuuden pienkustantajana ja julkaisee myös Alihankin tuotantoa.

Taisto Alihanki alias Vesa-Pekka Pisto: kontrabasso, laulu
Talvikki Sorsa alias Mammu Koskelo: kantele, kitara, laulu

AALTO

Aalto on tamperelainen etno-orkesteri, joka on ollut kasassa vuodesta 2006. Yhtyeen musiikilliset juuret ovat vahvasti fennoskandisessa perinteessä, mutta jäseniensä kiinnostuksenkohteiden myötä musiikissa on voimakkaita vaikutteita muun muassa tuvalaisesta kansanmusiikista ja pohjoisintialaisesta taidemusiikista. Aalto esittää sekä traditionaalista musiikkia mm. Tuvasta ja Intiasta voimakkaasti oman kuuloiseksi sovitettuna että orginaalia materiaalia. Yhtye on tunnettu voimakkaista ja energisistä live-esiintymisistään. Aalto julkaisi omaa nimeään kantavan EP:n vuonna 2007 italialaisen pienlevy-yhtiön Center Of Wood -recordsin kautta ja työstää tällä hetkellä uutta pitkäsoittoa.

Orkesterin kokoonpano :
Petra Tikkanen: laulu, kantele
Sampo Salonen: kurkkulaulu, doshpulluur, didgeridoo
Antero Mentu: sitar, kitara
Panu Ukkonen: klarinetti, bassoklarinetti
Marko Niittymäki: mandoliini, banjo, laulu
Kusti Rintala: perkussiot