Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


to 19.1.2017 Hyvä trio, Anna Fält

Rahvaanmusiikin kerho on kohta oikeutettu mietojen alkoholijuomien hallussapitoon sekä autolla ajamiseen, sillä vuonna 2017 se on järjestänyt kansanmusiikkihupia tamperelaisille jo 18 vuotta. Erikoisohjelmaa on luvassa pitkin vuotta, mutta aloitetaan tämä vuosi nyt ensin lauluilla, jotka kertovat ainakin ketkuista prinsessoista, vanhojenpiikojen pakastimista, ja ihmetellään, millä tavoin pelkällä ihmisäänellä täytetään tila. Lavalle nousevat hulvaton nykyperinneorkesteri Hyvä trio sekä iisalmelais-malmöläinen vokaaliakrobaatti Anna Fält.

Illan aluksi myös jamit, eli omat soittimet mukaan!

20.00 - JAMIT ja lipunmyynti
21.00 - Anna Fält
22.00 - Hyvä trio

ANNA FÄLT

Anna Fält on Malmössa asuva mutta myös Suomessa vakituisesti työskentelevä ja keikkaileva monipuolinen kulttuurityöntekijä.

Sekä kansanmusiikkipedagogiksi että popjazz-muusikoksi kouluttautunut laulaja-lauluntekijä keskittyy työssään paljon äänen mahdollisuuksiin ja erilaisiin laulu - ja äänenkäyttötapoihin, intohimoinaan tarinankerronta ja ihmisääni, tradition säilyttäminen sekä uuden luominen. Hän on sisältänyt repertuaariinsa ja yhteistyöprojekteihinsa ainakin ruotsalaista paimenlaulua, loitsuja, flamencoa ja live-maalauksia.

Vuodesta 2012 Ruotsissa asuneena kirjoittaa Anna blogia Bättre folk Iisalmen sanomiin (www.iisalmensanomat.fi/author/anna-falt/) jossa hän toimii myös kolumnistina.

Anna opettaa vakituisesti laulua Malmössa sekä kursseilla Suomessa mutta pitää päätyönään ja identiteettinään laulajuutta.

annafalt.wordpress.com
HYVÄ TRIO

Hyvän trion musiikissa luova hulluus yhdistyy palavaan intohimoon ja tuloksena on eristyislaatuisia laulelmia, joissa ketkut prinsessat löytävät kaltaisensa kumppanin, kanttarellit ja koivut syleilevät maailmaa sienirihmastoillaan eikä vanhanpiian pakastimeen kannata kurkata… Musiikki ja teatterista ja klovneriasta lainattu esiintyminen takaavat riemukkaan show’n, jossa tunteista ei pihistellä.

Omien sävellysten ja sanoitusten rinnalla perinnekin on temmellyskenttä, josta otetaan irti paitsi kaikki ilo, myös sävyjen koko kirjo. Kanteleiden, kontrabasson ja laulun yhdistelmä kutoo sumuista maisemaa islantilaisten kvinttilaulujen alle, virtaa koskena karjalaisessa itkuvirressä ja purkautuu kikatuksiin virolaisen härkävasikan tarinassa. Musiikissa vuorottelevat hauskuus ja herkkyys - ja kaikki sata lasissa kaahaten.

Nykykansanmusiikkiyhtye Hyvä trio juhlii 10-vuotista taivaltaan syyskuussa ilmestyneen Loistava-levyn sekä sen julkaisukiertueen myötä. Yhtye syntyi Kokkolassa vuonna 2006 Elina Lappalaisen, Ulla-Sisko Jauhiaisen ja Amanda Kauranteen ystävystyessä kansanmusiikin ammattiopintojen puitteissa. Yhtyeen ennakkoluulottomus ja syvä rakkaus perinteeseen ovat kirvoittaneet esikoisalbumin Mainio (2008) sekä klovneriaa ja kansanmusiikkia yhdistävän lastenesityksen nimeltä Kalevalainen ensiapulaukku, josta ilmestyy aikuisille suunnattu K-18- versio keväällä 2017.

www.facebook.com/hyvatrio
soundcloud.com/hyvatrio