Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


pe 12.12.2014 Perkele! Rahvaanmusiikkia 15 vuotta

Rahvaanmusiikin kerho juhlistaa 15-vuotiasta taivaltaan pirunkeuhko puhisten ja kurttu ulvoen! Perjantaina 12.12. järjestettävää juhlaklubia saapuu emännöimään suomalaisen kansanmusiikin johtotähti Puhti, jonka erityisalaa ovat kansanmusiikki, kansantanssi ja muu samankaltainen rettelöinti. Puhdin johdolla lavalle nousevat Rahvaanmusiikin kerhon tutut vuosien takaa, kuten haitarista transsiin vievän bilesoittimen tehnyt Antti Paalanen ja yksi perustajajäsenistä, muinaissuomalaista jouhikkoa punkin anarkiaan yhdistävä Pekko Käppi. Juhlaklubilla nähdään myös alkuaikojen aktiiveista, mm. Ville Leinonen, Janne Laurila ja Lari Aaltonen, koottu bändi, joka soittaa musiikkia viidentoista vuoden takaa!

Rahvaanmusiikin kerho on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva kansanmusiikkiklubi. Toiminta alkoi vuonna 1999 ja alusta asti tarkoitus oli tarjota kansanmusiikkia arkiasussa kansan syville riveille. Klubia pyöritti Tampereen yliopiston etnomusikologian opiskelijoiden ainejärjestö NEFA-Tampereen työryhmä, johon kuuluivat alusta lähtien Pekko Käppi, Tuuli Talvitie ja Juho Koiranen. Vuodesta 2005 lähtien klubitoiminnasta on vastannut Rahvaanmusiikin kerho ry. Yhdistyksen tärkein toimintamuoto on edelleen kerran kuussa järjestettävä kansanmusiikkiklubi, mutta yhdistys pyrkii edistämään kansanmusiikin ja -tanssin harrastusta ja tunnettuutta myös monilla muilla tavoilla.

Puhti on ”kahden räväkän naisen duo, joka — näkökulmasta riippuen — joko raikastaa kansanperinnettä tai tuhoaa sitä” (Kouvolan sanomat). Puhti, eli Reetta-Kaisa Iles ja Anne-Mari Kivimäki, yhdistää esiintymisessään niin musiikkia ja tanssia kuin draamallisia elementtejä tuoden näin vuosisatojen takaiset tunteet nykyihmisen käsille. Kansanmusiikin voimakaksikko on temmeltänyt suomalaisen musiikin kentällä vuodesta 2001.

Näitä kemuja ei kannata jättää välistä! Ota ystäväsi mukaan ja heittäydy vuoteen ’99 ja vielä kauemmaksikin!

Perkele! Rahvaanmusiikkia 15 vuotta -juhlaklubi
Ravintola Telakalla (Tullikamarin aukio 3, Tampere)
perjantaina 12.12. klo 20.30
Liput 15 / 8 euroa