Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


pe-la 15.-16.11.2019 Rahvis20! -juhlaviikonloppu

Se oli kuulkaa viime vuosituhatta, kun kansanmusiikkiklubit pyörähtivät ensi kertaa käyntiin Telakalla! Ja siitä lähtien on Rahvis soinut Telakan lämpimässä tunnelmassa säännöllisesti. Rahvaanmusiikin kerho on Suomen pisimpään toiminut kansanmusiikkiklubi ja yksi Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti ja samassa paikassa toimineita musiikkiklubeja. Eläköön Rahvis!

Pyöreitä on juhlistettu tänä vuonna jo muutamallakin erikoisohjelmalla ja juhlat sen kun jatkuvat huipentuen kaksi-iltaiseen juhlaklubitukseen Telakalla! Tälle olemme varanneet viikonlopun ja kolme bändiä per ilta, jotta pimeässä marraskuussa olisi enemmän yhdessäolon ja hyvän musiikin juhlaa! Kattaus sisältää kaikkea mitä kunnon kansanmusiikkiklubin kuuluukin: nykykarjalaista haitarismia, romanilauluja, hurjaa eteläpohjalaista pelimanniotetta, tuohihuiluja ja sarvia, torvifanfaareja, Armas Otto Väisästä ja etnomusikologien luokkakokousta! Soitinten määrä ja kirjo on Rahvis20w.-juhlissa korvia ja sielua hivelevä!

20-vuotista Rahvaanmusiikin kerhoamme kuulla myös Metsossa DJ-lounaan merkeissä jo pe 8.11. sekä juhlalauantaina 16.11. klo 13 Metso Livessä, jossa Suomen ainoa kansanmusiikki-podcast Surullista, köyhää & nöyrää haastattelee Hilja Grönforsia.

Jamitkin on! Rahvaan jamit pyörivät tänäkin syksynä klubi-iltoina, nyt Yhteisötila Kuulussa Tammelassa (Salhojankatu 42). Marraskuun jamit pidetään perjantaina 15.11. klo 18.30-20.30. Sinne siis ennen synttärijuhlia! Omat soittopelit mukaan!


RAHVIS20W PÄÄKIRJASTO METSOSSA (Pirkankatu 2, Tampere)

pe 8.11. klo 11:30-13 Cafe Metson DJ-lounas – dj:nä Rahviksen Jenni Lares
la 16.11. klo 13-15 Rahvaanmusiikin kerho 20 vuotta: Keskustelu ja konsertti - Hilja Grönfors
Metson tapahtumiin vapaa pääsy

JAMIT YHTEISÖTILA KUULUSSA (Salhojankatu 42, Tampere)

pe 15.11. klo 18:30-20:30 Rahvaan jamit

RAHVIS20W – JUHLAKLUBIT KULTTUURITALO TELAKALLA (Tullikamarin aukio 3, Tampere)

pe 15.11.
20.30 lipunmyynti alkaa
21.00 Anne-Mari Kivimäki ystävineen
22.00 Hilja Grönfors Trio
23.00 MäSä-duo

la 16.11.
20.30 lipunmyynti alkaa
21.00 Primitiivisen musiikin orkesteri Primo
22.00 Armas
23.00 Class of ’99

Liput per ilta 15/10€ (alennettu hinta Rahvaanmusiikin kerhon jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät)

Klubi-iltoihin ei myydä yhteislippua, mutta perinteisesti saman viikon maanantaista alkaen lippuja voi ennakkoon ostaa Telakan tiskiltä!


PERJANTAI 15.11.

ANNE-MARI KIVIMÄKI YSTÄVINEEN

A-M Kivimäki ystävineen esittää juhlaklubilla soivan Rahvishistoriikin. Iltamatyyppinen ohjelmanumero sisältää luennointia, tanssitusta, torvifanfaareja sekä yhteislaulua.​

www.annemarikivimaki.fi

HILJA GRÖNFORS TRIO

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2005 mestarikansanlaulajaksi nimitetty Hilja Grönfors on laulanut lapsesta asti. Hän on tehnyt elämäntyönsä romanilaulujen kerääjänä ja esittäjänä, ja tuonut yhteisönsä lauluperinteen Suomessa valtaväestön ulottuville muun muassa opettamalla Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. Hilja on esiintynyt yhtyeineen Suomessa useilla keskeisillä konserttilavoilla ja festivaaleilla sekä ulkomailla muun muassa Ranskassa, Tšekissä ja Ruotsissa.

Hilja Grönfors - laulu / Valtteri Bruun - kitara / Kiureli Sammallahti - haitari

hiljagronfors.com

MÄSÄ-DUO

Madventuresin Mad music maailmanmusiikkikirjassakin mainittu MäSä-Duo yhdistelee uutta ja vanhaa perinnettä ronskilla eteläpohjalaisella otteella, jossa tiukka pelimanniote viulussa kohtaa rytmikkään hanurismin. Etelä-pohjalaispastorit jakavat ilosanomaansa jae kerrallaan. Unohda tuomionpasuunat, nauti ennemminkin armollisen rakkauden julistuksesta sekä latomerien kaipuusta ja anna eteläpohjalaisen miehen kokea lohtua, toivoa ja uskoa omimmassa interiöörissään.

Kyösti Järvelä – viulu / Lauri Kotamäki - haitari

masa-duo.webnode.fi


LAUANTAI 16.11.

PRIMITIIVISEN MUSIIKIN ORKESTERI PRIMO

Primo erikoistui ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä muinaissuomalaisiin, vanhoihin suomalaiskarjalaisiin soittimiin ja kalevalaiseen musiikkiin. Orkesterin tohtorit ovat saaneet tutkimustensa tulokset soimaan jo 40 vuotta. Runolaulut, kisavirret ja trepatskat soivat autenttisin instrumentein alkuperäiseen muinaiseen estetiikkaan perustuen, muunnellen ja improvisoiden. Primo vie aikamatkalle tuhannen vuoden taakse ja kauemmaksikin!

Hannu Saha - kanteleet, märistysrauta, laulu / Heikki Laitinen - kanteleet, tuohihuilu, laulu / Rauno Nieminen - kanteleet, huilut, sarvet, rumpu, laulu

raunonieminen.com/primo/

ARMAS

Armas (2013–) on viisihenkinen kansanmusiikkiin vankasti nojaava akustinen yhtye. Yhtyeen äänimaailman luovat haitari, harmooni, erilaiset kansanomaiset puhaltimet, viulu, kielisoittimet, myös jouhikko, lyömäsoittimet, toisinaan myös laulu. Armas-yhtyeen musiikki kiinnittää nykykansanmusiikista kuin perinnemusiikistakin kiinnostuneiden huomion ja luo katsauksen mm. erilaisiin kansanpuhaltimiin ja niiden sävykkäisiin sointeihin. Yhtyeen estetiikka pohjautuu niin perinteeseen kuin moderniin, uutta luovaan yhtyesoitantaan.

Olli Kari - haitari, puhaltimet, laulu / Samuli Karjalainen - kielisoittimet, puhaltimet, laulu / Mimmi Laaksonen - puhaltimet, harmooni, laulu / Kirsi Ojala - puhaltimet, udu, laulu / Kirsi Vinkki - viulu, alttoviulu, jouhikko, puhaltimet, laulu

armasyhtye.wordpress.com

CLASS OF ’99

Rahvaanmusiikin kerhon juuret ovat etnomusikologian oppiaineessa Tampereen yliopiston uumenissa. Rahviksen juhlaklubilla kokoontuvat itseoikeutetusti vuoden ’99 etnomusikologian opiskelijat ja Rahviksen perustajajäsenet soivaan luokkakokoukseen Telakan lavalle! Ketkä kaikki pääsevät paikalle, sitä emme tiedä, mutta alkuaikojen aktiiveihin lukeutuu mm. Pekko Käppi, Lari Aaltonen, Tuuli Talvitie, Janne Laurila ja Ville Leinonen.