Esittely

HISTORIAA

Rahvaanmusiikin kerhon nimellä kulkeva klubitoiminta aloitettiin keväällä 1999 Tampereella, tarkoituksena tarjota kansanmusiikkia arkiasussa kansan syville riveille. Klubi-iltoja järjesti aluksi Tampereen yliopiston etnomusikologian opiskelijoiden ainejärjestön NEFA-Tampereen puitteissa toimiva työryhmä. Sen johtotroikkaan kuuluivat alusta asti Tuuli Talvitie, Pekko Käppi ja Juho Koiranen. Syksystä 2005 alkaen toimintaa on pyörittänyt itsenäisesti Rahvaanmusiikin kerho ry. Yhdistyksen tarkoituksena on kansanmusiikin ja -tanssin edistäminen, sekä sen tekeminen tunnetuksi kotimaassa ja ulkomailla. Tärkein toimintamuoto on yhä kerran kuukaudessa Tampereella Kulttuuritalo Telakalla järjestettävä klubi-ilta.

RAHVAANMUSIIKIN KERHO RY NYT

Rahvaanmusiikin kerho ry:n tavoitteena on edistää ja ylläpitää elävää kansanmusiikkia ja kansantanssia, sekä tehdä sitä tunnetuksi. Järjestämme torstaisin kerran kuukaudessa syyskuusta toukokuuhun Kulttuuritalo Telakalla klubi-iltoja joissa esiintyy kansanmusiikin isoja ja nousevia nimiä Suomesta ja ulkomailta. Rahvaanmusiikin kerholla on myös hyvin aktiivista jamitoimintaa pari kertaa kuukaudessa. Lisää jameista löydät jamisivuiltamme.

Hallituksen jäsenet 2024

Heli Niemi, puheenjohtaja

Kaisa Tolvanen, varapuheenjohtaja

Jenni Lares, sihteeri

Petri Seppälä, taloudenhoitaja

Taina Suutarla, jäsen



YHTEISTYÖKUMPPANIT

Tapahtumapaikka Kulttuuritalo Telakka

Kulttuuritalo Telakka on lounas-, á la carte- ja tilausravintola, galleria, keikka- ja tapahtumapaikka sekä teatteri. Telakan ravintola on päivisin suosittu lounasravintola. Lounasaika on arkisin klo. 11.00 – 15.00. Keittiö tarjoaa myös ala carte – ja snack annoksia, joita saa keittiöstä pikkutunneille saakka. Ravintolassa on 120 istumapaikkaa. Ikäraja on 18 vuotta. Koko talossa on A-oikeudet.

Facebookissa: https://www.facebook.com/kulttuuritalotelakka/

Tullikamarin aukio 3, 33100 Tampere
www.telakka.eu

Kulttuuriosuuskunta Uulu

Kulttuuriosuuskunta Uululla järjestetään Rahvaan jamit ennen varsinaista klubi-iltaa.

Kulttuuriosuuskunta Uulu perehdyttää lapsia ja aikuisia Suomen ja maailman musiikkikulttuureihin soitinten, laulujen, tanssien ja leikkien avulla. Kulttuuriosuuskunta Uulu järjestää työpajoja ja konsertteja, ylläpitää musiikkikoulua, tuotaa festivaaleja, julkaisee levyjä, kouluttaa, esiintyy ja välittä esiintyjiä.

Saapuminen:

Kulttuurikeskus Uulu löytyy PMK:n talosta Tammelasta osoitteesta Erkkilänkatu 11, 33100 Tampere.

Tilat sijaitsevat talon neljännessä kerroksessa, kulku tiloihin tapahtuu Peltokadun puolelta C-rapun portaita pitkin. Vaunujen kanssa tilaan pääsee B-rapun tavarahissillä.

Kulttuuriosuuskunta Uulu
Erkkilänkatu 11
33100 Tampere
www.uulu.fi

Suomen Kansanmusiikkiliitto

Suomen Kansanmusiikkiliitto on kansanmusiikin harrastajien, ammattilaisten ja ystävien oma järjestö, joka on toiminut Suomessa jo vuodesta 1968. Alueellista harrastustoimintaa pyörittää 21 jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Liitto järjestää monenlaista toimintaa ja edistää kansanmusiikkialan kehittymistä erilaisilla projekteilla tehden yhteistyötä koko kansanmusiikin kentän kanssa.

Valtakunnallisia kansanmusiikkikiertueita on järjestetty tammikuusta 2007 lähtien kansanmusiikin kehityshankkeen ja Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen koordinoimana. Vuodesta 2009 kiertueet kuuluvat Suomen Kansanmusiikkiliiton toimintaan. Vuosittain järjestetään 7-8 kiertuetta. Rahvaanmusiikin kerhon klubi-illat tarjoavat vakiintuneesti kiertueyhtyeille esiintymispaikan.
www.kansanmusiikkiliitto.fi

Pispalan Sottiisi

Suomen Nuorisoseurojen tapahtumatoimisto, Pispalan Sottiisin tapahtumatuotanto koostuu kolmesta erilaisesta folktapahtumasta: Pispalan Sottiisista, Tanssimaniasta ja Folklandia-risteilystä. Jokaisella tapahtumalla on omat erikoispiirteensä ja paikkansa Suomen festivaalikentässä.
www.sottiisi.net
www.folklandia.fi


Tukijoita:

Tampereen kaupunki: https://www.tampere.fi/

MES: https://www.musiikinedistamissaatio.fi/

Pirkanmaan kulttuurirahasto: https://skr.fi/rahastot/pirkanmaan-rahasto

Taiteen edistämiskeskus: https://www.taike.fi/fi/etusivu