Etusivu
 Esittely
 Tapahtumat
 Linkkejä
 Yhteystiedot
 Kuvagalleria
 In English
  


   
< edellinen - seuraava > - tapahtumakalenteriin ˆ


to 16.11.2006 Marraskuun makuja

Marraskuun Rahvaanmusiikin kerho 16.11. tarjoaa lämminhenkistä mandoliinimusiikkia sekä kalevalaiseen runolauluun pohjaavaa monipuolista sointimaailmaa. Lavalle astuvat PLEKTRONITE ja KERKKÄ. Musisointi alkaa Telakalla klo 21. Liput 5 euroa, tervetuloa!
Huom: Alkavan pikkujoulusesongin takia tanssitupaa ei ollut mahdollista järjestää Telakalla tässäkään kuussa.

PLEKTRONITE - aistikkaasti parikielillä

kuva: Hanna Koikkalainen

    Plektronite on lämminhenkinen mandoliinitrio, joka rakastaa suomalaisen pelimannimusiikin soittamista. Yhtye perustettiin vuonna 1998. Yhtyeen sisäinen harvinaislaatuinen kemia oli havaittavissa heti alusta lähtien. Aivan kuin he olisivat aina soittaneet yhdessä - sen verran vaivatonta ja irtonaista on poikien yhteisplimputus.

Yhtyeen esikoislevy "Plektroniitit tuloo!" sisältää kuunneltavaa ja tanssittavaa suomalaista kansanmusiikkia soitettuna sekä juhlavasti että raikkaalla poljennolla. Ryhmä keskittyy perinnemusiikin ydinasioihin. Samassa hengessä pojat säveltävät uusia kappaleita, standardisävelmien kuitenkin säilyessä niiden rinnalla.

Plektroniittien meininki tempaa mukaansa sekä levyllä että livenä. Plektronite suhtautuu perinteeseen sitä kunnioittaen ja hellästi uudistaen.

JUHA-MATTI KURRA: mandoliini, mandocello
PETRI PRAUDA: mandoliini, cittern
JARMO ROMPPANEN: mandoliini, mandola

www.perinnearkku.net/plektronite
KERKKÄ - nykykansanmusiikkia juurista latvaan
    Kerkkä syntyi halusta tuottaa omaa uutta musiikkia - laajaan ja rikkaaseen suomalaiseen perinteeseen pohjaten.

Kerkkä koostuu nuorista muusikoista, pohjoismaisen nykykansanmusiikin ja maailmanmusiikin ystävistä, jotka ovat keittämässä vaikutteistaan tuoretta, säväyttävää keitostaan. Kerkän musiikissa laulu saa tilaa - kalevalamittainen runous tuodaan rohkeasti esille ja kuuluviin. Lauluäänten takana sykkii kuitenkin monipuolinen soitinäänimaailma. Kaikki yhtyeen jäsenet sekä laulavat että soittavat useita eri instrumentteja.

Sydäntalvella 2006 kaksi vuotta täyttänyt yhtye on ehtinyt luomaan vahvan ja omaleimaisen kappalerepertuaarin, josta on päästy nauttimaan kesän aikana muun muassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

HEIDI HAAPOJA: puhallinsoittimet, laulu
MIKKO HAAPOJA: kosketinsoittimet, nyckelharpa, kantele, laulu
AMANDA KAURANNE: laulu, lyömäsoittimet, viulu
SINI SIIPOLA: lyömäsoittimet, laulu

kerkka.net