to 15.12.2011 Äijä, After Cognac
Joulukuun Rahvaanmusiikin illassa esiintyvät ÄIJÄ ja AFTER COGNAC.
Lipunmyynti alkaa klo 20.30. Liput 7 euroa / opiskelijat 5 euroa.
Tervetuloa!
Kansanlaulukvartetti Äijä esittää päivitetyn version tutuista
Tiernapojista. Vanha suomalainen perinne on tuotu nykypäivään
nykykansanmusiikkimme huipputaiteilijoiden tulkitsemana ja
sovittamana, radikaalejakaan muutoksia ja tulkintoja kaihtamatta.
Tiernapoikien nykytulkinnan musiikin sovituksen on tehnyt
kansanlaulaja, palkittu säveltäjä-sovittaja Ilona Korhonen, joka viime
vuosina on sovittanut kansanlaulumateriaalia niin omalle 16 henkiselle
lauluyhtyeelleen (Ilona Korhonen Ensemble) kuin esimerkiksi Vantaan
kamarikuorollekin.
Äijä on neljän miehen muodostama lauluyhtye, jonka intiimi mutta
silottelematon sointi hakee vertaistaan. Lauluja on vuosien saatossa
kerätty Suomen ohella ympäri maailmaa, kenttäretkiltä ja arkistoista,
mutta niitä ovat säveltäneet myös yhtyeen jäsenet itse. Äijän
vivahteikas laulusto karttuu ja muokkautuu alati. He eivät kaihda
kokeellisempiakaan ilmaisumuotoja ja täyttävät äänellään isonkin
tilan.
Kvartetin ensimmäinen albumi ”Jet–Black” ilmestyi keväällä 2008 ja sai
Etno-Emma-ehdokkuuden. Levyn kokonaissointikuva on saanut erityistä
kiitosta. Saundin salaisuus löytyy huolella pohdiskellusta
äänityskohteiden valinnasta. Levyä äänitettiin muun muassa talvella
1200L-mallin Ladassa.
Yhtyeessä laulavat Girilal Baars, Taito Hoffrén, Pekko Käppi ja Eero Turkka.
www.girilal.com/aija/
Tamperelainen nuorista koostuva vuonna 2009 perustettu yhtye, joka tekee omia sävellyksiä suomeksi. Musiikki saa vaikutteitansa pop/rockista, folkista ja jazzista. Kappaleet ja sanoitukset syntyvät yhdessä tekemällä, yhteisestä hauskanpidosta ja suomalaisesta kansanmusiikista innoittuen tai millon mistäkin.
Anna Suonsyrjä: laulu
Pilke Salo: laulu
Santeri Mäntylä: viulu, laulu
Lauri Seppä: kitara, basso, huuliharppu
Mikko Renfors: lyömäsoittimet
Eemeli Sutelainen: kosketinsoittimet, basso
www.myspace.com/aftercognac
|